*

Kvalifysiikka Kasinolla lyön aina vetoa sen puolesta että kasino voittaa.

Kaikki blogit puheenaiheesta Yksinyrittäjät

Kultainen kädenpuristus elinkeinonharjoittajille

Tällä viikolla hallitus esitti eduskunnalle lain yrittäjävähennyksestä, joka olisi viiden prosentin vähennys elinkeinonharjoittajan yritystoiminnan tuloksesta. Käytännössä tämä tarkoittaisi verohelpotusta maa-, metsä- ja porotalousyrittäjille, sekä muiden alojen yksinyrittäjille. Näiden määrä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana kun osa palkansaajista on siirtynyt tekemään työtä toiminimiyrittäjinä. Hyvinvointi-, viihde- ja kulttuurialoilla tmi-yrittäjiä on ollut jo kauan, ja suurin osa näistä työskentelee pääkaupunkiseudulla.

PewDiePie ja suomalainen yksinyrittämisen illuusio

Manageri(t), agentuuri(t), tuottaja(t) tai edes tuotantotiimit(t) eivät löydy Uusi Suomi -blogin pitkästä asiasanojen listasta. Odotin kyllä, että ne eivät olisi kovin kiintoisia puheenaiheita suomalaisessa talouskeskustelussa.

Menestyminen kuitenkin usein edellyttää jotain ihan muuta kuin pelkkää yksinyrittämisen sisua. Bändi tarvitsee managerin, albumi tarvitsee tuottajan. Kirjailija tarvitsee toimitusapua ja kirja markkinointia.

Demarit yrittäjien perässä

Kansanedustaja Satu Taavitsaisen (SDP) blogista tänään tulee ilmi SDP:n halu kerätä ääniä yrittäjiltä, varsinkin pienyrittäjiltä. Hänen bloginsa mukaan demarit ovat aivan yht`äkkiä havainneet, että talousvaikeuksiin ajautuneiden yrittäjien määrä on kasvanut huimasti viimeisen vuoden aikana.

http://satutaavitsainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/205521-yksinyrittajan-p...

Blogi osoittaa myös sen, ettei blogisti edes tunne pienyrittäjäkenttää eikä heidän ongelmiaan ollenkaan.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä