Liberan ei pitäisi puuttua asioihin joita ei ymmärrä, kuten taiteen vapauteen
Hesarissa julkaistiin tänään Heikki Pursiaisen yllätyksetön mielipidekirjoitus, jota jostain syystä nimitettiin "esseeksi".
http://www.hs.fi/paivanlehti/21052017/art-2000005219326.html
Kirjoitus jatkaa Liberan perinteistä linjaa, jossa kansaan uppoavien ennakkoluulojen toistelun luullaan edustavan jonkinlaista välkkyä ja vapaata ajattelua. Pursiainen ratsastaa taiteeseen kohdistuvalla katkeruudella ja paljastaa lähinnä kirjoittajan oman tietämättömyyden. Ymmärtäähän sen, että on helpompaa kuulostaa fiksulta kun ei haasta lukijoita minkäänlaiseen ajatteluun, vaan sanoo sen minkä monet haluavat kuulla… kun eivät itsekään ole ajatelleet asioita kovin pitkälle.
Pursiainen esimerkiksi kirjoittaa:
"Kenelläkään ei ole kansalaisoikeutta saada valtiolta elantoa vain siksi, että on päättänyt ryhtyä taiteilijaksi."
Ei tietenkään ole. Tällainen halpa vihjailu ohittaa sen tosiasian, että vain muutama prosentti tukea hakeneista saa mitään tukirahoja, ja ehtona on yleensä pitkä koulutus sekä vuosien meriitit. Suomessa kukaan ei saa elantoa siksi, että on vain päättänyt ryhtyä taiteilijaksi. Tällainen puhe on rahvaanomaisen ihmisen populistista retoriikkaa. Potkitaan hyvästä asemasta niitä, joiden asema jo valmiiksi on vaikea. Otetaan työvoimavaltaiselta alalta ja siirretään nekin rahat veroparatiisiin. Laitetaan porukkaa kortistoon ja maksetaan siitä, että eivät tee mitään sen sijaan, että tekisivät taidetta.
Puhe "elannosta" on sikäli harhaanjohtavaa, että valtaosa taiteilijoista saa tukea hyvin tarkasti määriteltyyn ja perusteltuun projektiin tai hankintaan, kuten viulun ostamiseen tai työhuoneen vuokraan. Vain Ajatuspaja Liberan väki saa rahaa siitä huolimatta, että he eivät tee sitä mitä väittävät, eli ajattele.
Hävettää nähdä kuinka mediassa näille Ajatuspaja Pampersin kirjoittajille sallitaan tilaa, joka kuuluisi asiantuntijoille. Libera ei todellisuudessa edusta minkäänlaista yksilönvapautta, eikä edes vahvaa talousosaamista, vaan sen tehtävä on lähinnä heijastelella rikkaiden ja valmiiksi vaikutusvaltaisten tahojen fantastisia kuvitelmia omasta erinomaisuudestaan… erona demokraattiseen, julkiseen valtaan, joka kaikin tavoin on pahasta.
Kirjoituksen otsikossa väitetään, että taiteen valtionavustukset vaarantavat taiteen vapauden, mutta Pursiainen päätyy hyvin yksiulotteiseen käsitykseen siitä, mitä taiteen vapaus tarkoittaa:
"tietenkään mitään kulttuurihanketta ei pidä tukea vain siksi, että se jäisi muuten toteuttamatta. Tuet ovat aina yleisöä varten."
Ajatus siitä, että yleisön pitäisi päättää millaista taidetta maailmassa tehdään, on ihan kiva, mutta monestakin syystä absurdi. Ensinnäkään kuluttajat eivät voi suorittaa valintaa, ennen kuin tuote on markkinoilla, eikä sitä ennen kukaan voi sanella, että lopputuloksesta tulee hyvä. Kyse on siis riskibisneksestä. Elokuvaan voidaan panostaa 100 miljoonaa ja se on silti täysi floppi. Taiteessa ja viihteessä riskit ovat niin suuria, että valtionavustuksia voidaan tarkastella eräänlaisena vakuutusjärjestelynä. Kun valtio tai säätiöt tukevat kaikkia – tai ainakin useampia – suuria projekteja, voidaan varmistaa se, että tekijät eivät heti mene konkurssiin ja työntekijät saavat palkkansa.
Jos jokin kirja tai biisi tai elokuva sitten menestyy, saa valtio osansa menestyksestä verotuloina. Menestynyt taide – kuten muumit – edistää myös maabrändiä, matkailua sekä monien yritysten intressejä. Puhe taiteesta "itseisarvoisena" on mielestäni typerää, sillä sen varjolla voidaan vihjailla, ettei taiteesta olisi mitään hyötyä kenellekään, mikä ei ole totta. Tällainen ilmaus kannattaisi ehkä ajatella niin, että me emme tiedä taiteen lopullista arvoa yksilöille ja kansakunnalle. Se näyttäytyy vasta hyvin pitkällä aikajänteellä. Historia on kuitenkin osoittanut, että monilla ihmisillä on intohimoa ja taitoja, joita kannattaa tukea, koska joku heistä sen tuen avulla menestyy.
Taiteen ja muun tuotannon vertaaminen on vaikeaa siksi, että tyypillinen tuotanto tapahtuu sarjoissa. Luodaan konsepti ja sitten toistetaan sitä. Taiteessa kuluttava yleisö hyvin pian kyllästyy, jos toistetaan samaa kaavaa. Taiteen on siksi jatkuvasti uudistuttava, eikä sitä voi verrata tavalliseen tehdantuotantoon, joka yhden investoinnin jälkeen tuottaa tietyn ajan voittoa, kunnes kilpailu taas pakottaa investoimaan.
Taide itse on se investointi meidän kollektiiviseen uusiutumiskykyymme. Se yllättää, saa haukkomaan henkeä, ja ihmiset reagoivat jakaen ideaa toisilleen, kunnes nurkan takaa taas tulee jokin uusi yllättävä oivallus.
Taide tarvitsee yleisöä, mutta olisi mahdotonta siirtää kaikki päätäntävalta niille, joilla on vähiten tietoa ja vaikutusmahdollisuuksia taiteesta joka on vasta alkutilassaa, taiteilijan mielessä. Se että yleisö sanelisi tässä ja nyt kaiken rahoituksen, tarkoittaisi käytännössä, että leffaliput ostettaisiin etukäteen, ennen mitään kritiikkejä tai kaverisuosituksia – ja sitten kärsittäisiin seurauksista jos se ei miellytä. Nythän avustusten ansiosta yleisö vapautetaan siitä huolesta että täytyisi arvioida keskeneräisiä töitä. On paljon parempi, että joku alalle vihkiytynyt arvioi, mikä toteutumaton suunnitelma kuulostaa lupaavalta ja toteuttamiskelpoiselta.
Yleisöä lisäksi manipuloidaan monin tavoin. Mainonnalla huomio kiinnitetään artistiin, joka ei välttämättä olisi paras, jos ihmiset saisivat kuulla mitä kaikkea muuta on tarjolla. Monen taiteen kentällä on kehittynyt kartelleja, jotka ovat paljon suurempi este vapaudelle kuin taiteilijoiden mahdollinen kiitollisuudenvelka valtiolle. Musiikissa esimerkiksi muutamat suuret lavy-yhtiöt pitkälti hallitsevat sitä, mitä radiossa soitetaan ja ketkä artistit näkyvät medioissa. Ei kuluttajalla ole valtaa kuunnella artistia, jonka olemassaolosta hän ei kuule.
Jos vapauden perään kaihotaan, niin tässä on se ongelmakohta, johon tulisi tarttua – kartellit, ei tukijärjestelmät.
On hämmentävää, kuinka "esseen" varjolla polikoidaan oikealta laidalta jotakin ammattikuntaa vastaan, koska se nähdään liian vasemmistolaisena – ja tällä tavoin Pursiainen monessa kohdin vihjaa. Ovatko taiteilijoiden enemmistö vasemmistolaisia siksi, että he saavat tukea työhönsä, kuten köyhät saavat tukea elämiseensä? Voisiko taiteilijoiden vasemmistolaisuus johtua myös siitä, että mediamme on niin läpeensä oikeistolaista, että kuka tahansa vapaasti ajatteleva ihminen kuulostaa vasemmistolaiselta, koska hän poikkeaa hegemoniasta?
Jos jokin yksityinen taho haluaa, se voi tukea taidetta jo nyt – eivät valtion taideavustukset ole sen este. Pursiainen itse asiassa vain tahtoo sanoa, että valtion ei tulisi tukea sellaista toimintaa, jonka arvoa hän itse ei ymmärrä. Eihän se ole taiteilijoiden, vaan ihan Pursiaisen oma ongelma, ettei hänen älykkyytensä riitä jonkin hänelle vieraan ja silti merkityksellisen asian arvon ymmärtämiseen.
Vapaaehtoiset lahjoitukset ovat ratkaisu. Monet säätiöt tukevat myös isolla, yksityisellä rahalla taidetta. Veroeurojen kohdalla on asiallisempaa palauttaa rahat veronmaksajille ja antaa näiden hankkia taidetta sen mukaan kuin itse haluavat.
Taiteilijan täytyy tietysti vain ottaa riski sen suhteen että käykö hänen tuotteensa kaupaksi. Kuten yrittäjänkin.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi ei puolustusbudjettia voisi korvata vapaaehtoisuudella? Miksi ajatellaan että taide ei ole elintärkeää, vaikka se on varautumista siihen että maailma muuttuu.
Ja miksi taiteilijan ottamia riskejä ei tuettaisi kuten yrittäjän riskejä, jos kummastakin voi kehkeytyä jotain paljon suurempaa – kuten on tullutkin?
Ylipäänsä miksi taiteilijoidet tekemää työtä ei ajatella työksi kuten kaikkien muidenkin? Suuressa kuvassa taiteen saama valtionapu on pientä verrattuna yritystukiin ja urheilun tai tieteen saamiin tukiin. Keskimäärin taiteilijalla on kaikkein pienimmät tulot ja silti sitä haluttaisiin entisestään pienentää.
Ilmoita asiaton viesti
Itse asiassa käänsit juuri pääni. Unohdetaan puolustus, mutta yritystuet olivat hyvä veto. Kulttuurista syntyy elinkeinoja kuten muualtakin ja suunnilleen samanlainen se Tekesinkin prosessi on. Asiantuntija arvioi että onko joku suunnitelma niin hyvä että siihen pannaan julkista rahaa.
Jos tuetaan yrityksiä, tuetaan sitten kulttuuriakin.
Hyvä!
Ilmoita asiaton viesti
Helsingin Sanomien jutun kommentit eivät tälläkään kertaa pettäneet. Löytyi jopa porukkaa jonka mielestä olisi ihan ok, jos niin sanotut ”mummojen rahat” menisivät rahapeleistä yksityisille yrityksille jonnekin veroparatiiseihin. Kunhan ei mene taiteilijoille. Tätäkin yhteiskunnallista keskustelua leimaa ”kaikki mitä joku muu saa on suoraan minulta pois”-ajattelu. Mitään yhteistä, yleistä etua ei enää ikään kuin ole vaan jäljellä on enää Hobbesin kuvailema kaikkien sota kaikkia vastaan. En ihmettele jos aivovientikin tässä ilmapiirissä vain kiihtyy.
Ilmoita asiaton viesti
Tuollaisista kommenteista tulee joskus jopa kiitollinen olo. Yksi mitä ääri-kokoomuslaiset tavoittelevät on privaatti keskustelu kulisseissa päättäjien kanssa ilman median häirintää. Mitä enemmän on oikeistolaisia idiootteja, jotka aukovat päätään ja laukovat ajatuksiaan, sitä enemmän toimittajat tuntevat vasemmisto-sympatioita ja yrittävät kaivaa esiin suunnitelmia raharikkaiden ja suuryritysten lobbauksen taustalla. Hehän pelaavat politiikkaa kuin shakkia, eli yrittävät aina olla pari askelta edellä. Heillä on varaa palkata hyviä assistentteja, joten se onnistuu. Jos oikeisto-idiootit laukovat ajatuksiaan niin se vaikeutuu, jopa enemmän kuin jos vasemmisto-idiotit ovat äänessä. Suurin ongelma nykyään on se, että toimittajien leipa on kaventunut. Täytyy jahdata klikkauksia sen sijaan että jahdattaisiin ihan uusia tarinoita kentällä.
Ilmoita asiaton viesti
Kulttuuri ei ole niinkään elinkeino kuin elin e h t o .
Se on siis enemmän terveydenhoitoon kuin yrittäjyyteen rinnastettava osa yhteiskuntaa.
Kulutustavaraksi miellettynä se on jonkinlaista taulukauppaa, joka käy hyvin tai huonosti riippuen yleisön mieltymyksistä.
Ovatko yksityiset tukijat sitten jotain muuta ? Eivät.
Ennen opiskelukin oli riippuvaista siitä, sattuiko joku iso isäntä tykkäämään jonkun köyhän pojan tavoista ja mielipiteistä.
Miksi taiteen tuottamisen pitäisi riippua tällaisesta?
Ilmoita asiaton viesti
Ei pidäkään. Mutta harrastus ja ammatti ovat eri asioita. Kaikilla on oikeus ja vapaus tehdä itse taidetta. Se että milloin sitä ruvetaan erikseen tukemaan julkisin varoin, on jo toinen asia.
Kaikkea ei tarvitse tukea. Rakastan kitaraani ja soitan mielelläni, mutta en kaipaa siihen mitään tukea.
Ammattina taide on kulutustavarakauppaa. Joko ihmiset kuluttavat sitä tai eivät. Se ei tarkoita etteikö uusia juttuja kannata kokeilla.
Ilmoita asiaton viesti
No, tästä olemme siis eri mieltä.
Taide / kulttuuri saattaa muuten olla yksi vanhimpia ammatteja .
Siis erikoistyö , johon sai luvan keskittyä.
Yhteisön luvalla.
Uskon , että yhteisö, joka ruokkii taiteilijansa voi paremmin kuin yhteisö, joka ei sitä tee.
Ilmoita asiaton viesti
”Kaikilla on oikeus ja vapaus tehdä itse taidetta.”
Tämä ei pidä paikkaansa, taide on kahlittu ja taiteen tekeminen on estetty monin eri tavoin. Esimerkiksi työtön taiteilija ei saa tehdä mitään taloudellista tai tuotannollista ja viime vuoteen asti, työtön taiteilija ei saanut edes harjoittaa ammattiaan.
En nyt jaksanut etsiä linkkiä, mutta äskettäin joku kirjoitti bloginkin siitä, miten työttömältä musiikin harrastajalta oli viety työttömyysetuudet ja peritty jo saatuja etuja takaisinkin, kun hän oli julkaissut tekemäänsä musiikkia netissä. Työvoimaviranomainen tulkitsi asian siten, että jos taiteen harrastaja tekee julkaisukelpoisen teoksen, hän työllistyy harrastustoiminnassaan. Sama koskee varmaan työttömiä taiteen ammattilaisiakin.
Tällaista tulkintaa voidaan soveltaa täysin mielivaltaisesti. Ajatellaanpa vaikka henkilöä joka harrastaisi keihäänheittoa vaikkapa viisi vuotta työttömänä. Sitten yhtenä vuotena hän alkaisi pärjätäkin, voittaisi vaikkapa suomen mestaruuden ja arvokisat ulkomaillakin. Nyt työvoimaviranomainen voisi katsoa että kaverihan on harjoitellut työttömänä viisi vuotta, eli työllistynyt urheilijana ja alkaisi periä häneltä viiden vuoden työttömyysetuuksia takaisin.
Taiteen ja kulttuurin tekeminen ja julkaiseminen tulisi olla vapaata kaikille, vain siten ne pysyvät elinvoimaisena. Samoin urheilunkin kanssa. Valtion ei tulisi estää taiteen ja kulttuurin tekemistä, millään mielivaltaisilla verukkeilla.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri tämä on kaikkein hulluinta, että taiteilija ei saisi tehdä edes taidetta vapaa-ajallaan ja sitten Liberan aasit juhlivat sitä, että pitäisi viedä lopuiltakin kaikki rahat niin sitten virallisesti ei olisi ketään, jolla olisi lupa tehdä mitään mikä on erikoista tai ottaa kantaa.
Kai nuo porvarit sitten jotenkin pelkäävät taidetta niin kovasti kun jokaisella vuosisadalla yrittävät sen tukahduttaa. Siinä suhteessa mikään ei ole muuttunut, että 1) taiteilijat on köyhiä, ja 2) ei sittenkään saisi olla taiteilija ja omasta tahdostaan muita köyhempi, kun se murentaa yleisen moraalin. Paras taiteilija on kuollut taiteilija.
Ilmoita asiaton viesti
Porvarit ovat rahoittaneet melkoisen osan taidehistorian aarteista. Ja tänäkin päivänä esimerkiksi Suomen rikkaimman miehen Koneen säätiö tukee melkoista joukkoa taiteilijoita.
Eiköhän taiteen suurimmat kuluttajatkin ole sitä yhteiskunnallista eliittiä.
Ilmoita asiaton viesti
No mutta sehän on yllättävää. Etenkin kun yhteiskunta on järjestynyt siten, että he ovat valtioiden lisäksi ainoita, joilla on valta tehdä niin.
Ilmoita asiaton viesti
”Porvarit ovat rahoittaneet melkoisen osan taidehistorian aarteista. Ja tänäkin päivänä esimerkiksi Suomen rikkaimman miehen Koneen säätiö tukee melkoista joukkoa taiteilijoita.”
Koneen säätiö on perinteinen, ei uuden ajan ilmiö. Olen lukenut paljon 1900-alun hienoa esseekirjallisuutta ja historiankirjoitusta. Sen ajan oikeistolaisuudessa on hyvin suuri ero nykyiseen. Tunnistan kyllä tuon aristokraattisen ja filantropistisen ajattelun, jota löytyy etenkin suurten 20-luvun lamavuosien ja natsismin nousun ajoilta, mutta nykyään omistajia ja suuryritysten johtajia eivät sido inhimilliset periaatteet tai etiikka, vaan uskollisuus osakkeenomistajia kohtaan. Kapitalismi on muuttunut puhtaaksi voitontavoitteluksi, kun se vielä joskus oli esimerkiksi ”taistelua kommunismia vastaan vapauden puolesta” tai muuta sellaista edes näennäisen idealistista. Peli on myös koventunut rajojen auettua. Mikään ei enää estä pääomaa liikkumasta globaalisti ja etsimästä turvasatamia. Kansainväliset toimijat on pakotettu miltei sotaan toisiaan vastaan, ja etenkin pyhään sotaan verottajaa ja demokraattista säätelyä vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Pekka Pylkkönen sanoo: ”Ammattina taide on kulutustavarakauppaa. Joko ihmiset kuluttavat sitä tai eivät. Se ei tarkoita etteikö uusia juttuja kannata kokeilla.”
Et taida tuntea paljoakaan taiteen kenttää. Hyvin iso osa taiteilijoista (itseni mukaan lukien) tekevät pääuransa teoksilla joita eivät odota saavansa myydyksi, tai ainakaan se ei ole millään tavoin teoksen lähtökohta. Silloin kyse on juurikin jostain ihan muusta kuin taideteollisuudesta tai vastaavasta taloudelliseen voittoon tähtäävästä toiminnasta. Toki samaan aikaan moni taiteilija tekee teoksia myös ns. myyntiin ja niistä voi saada sitten niitä lisätuloja.
Otan nyt esimerkiksi oman mediataideteokseni FinnChoicen, joka koostuu samannimisen fiktiivisen suomalaisyrityksen markkinointimateriaalista vuodelta 2053. Teos lähestyy hyvin vaikeita bioeettisiä ja filosofisia kysymyksiä. Tein sen siksi, ettei juuri tuota teosta tekisi kukaan muukaan ja olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että sitä tarvitaan. Se on yksi tapa avata keskustelu tästä tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta. Geenimuunteluun käytettävä tekniikka kun kehittyy ja keskustelu siitä mihin sitä tulisi käyttää on länsimaissa vasta alkamassa.Teokseen kuuluvan videomainoksen voi katsoa täältä: https://www.youtube.com/watch?v=T0GMLBEXRk0
Teoksen tekeminen on tuottanut minulle toistaiseksi ainoastaan kuluja, enkä missään vaiheessa ole edes olettanut niitä saavani takaisin, ainakaan suoraan. Teos on ikään kuin taiteen keinoin käytyä yhteiskunnallista vuoropuhelua mielestäni tärkeästä aiheesta. Sen tarkoitus on saada pohtimaan sitä, kuka haluaa itse elää teoksen kaltaisessa tulevaisuudessa jossa ihmiselämä on muuttunut entistä enemmän tavaranmuotoiseksi ja hyvään elämään nähdään olevan vain yksi ainoa resepti. Ja riittääkö länsimaissa jatkuvasti rummutettu valinnan vapaus (kunhan ei vahingoita muita) perusteluksi ihan mihin tahansa?
Tietysti hyödyn teoksesta sillä tavoin, että se on osa taiteilijanuraani ja sen näkyvyys voi lisätä mahdollisuuksiani saada joskus vaikkapa jokin apuraha. Paulon Säätiö minulle myönsi pienen rahan vuonna 2015, mutta tuskin vain tämän yhden teokseni vuoksi. Yhtä kaikki, jos ihminen näkee taiteen ainoastaan kulutustavarakauppana, hän ei selkeästi tunne taiteen kenttää. Ei performanssiteoksiakaan ”myydä” tavaroiden tavoin kuin hyvin harvoin. Tarkoittaako se muka sitä, ettei performanssitaide ole siis taidetta ollenkaan, tai ettei sitä voi ainakaan tehdä ammattimaisesti? Tietysti moni taiteilija tekee muutakin työtä ainakin sivutoimisesti leipää ja voita pöytään saadakseen, mutta ei se silti tarkoita sitä, etteikö taiteilijan työ olisi tuolla henkilöllä tästä huolimatta ammatillista. Etenkin jos taustalla on alan koulutusta. Huomautan, ettei varsinkaan taiteen korkeakouluihin ole usein mitenkään helppo päästä sisään. Ja se, että viitsii koko tutkinnon suorittaa, edellyttää jo jonkinlaista pitkäjänteistä panostusta ko. alalle. Harva hakee tuolle alalle ns. läpällä.
Väitän, että taiteen harrastajalta puuttuu usein pitkäjänteisempi työskentely ja ylipäätään aikaa taiteelliseen työskentelyyn käytetään vähemmän. Mikä on täysin ok, kun kyse on harrastuksesta. Kun taidetta tekee ammattina, siitä katoaa myös se mukavuus joka harrastuksessa yleensä säilyy. Ammattitaiteen parissa kilpailu on aika kovaa ja siellä on mahdoton pärjätä jos ei työnnä itseään mukavuusalueen ulkopuolelle. Harrastuksessa pointti yleensä on nimenomaan pysytellä siellä mukavuusalueella, ainakin enimmäkseen.
Ilmoita asiaton viesti