Liberan ei pitäisi puuttua asioihin joita ei ymmärrä, kuten taiteen vapauteen

Hesarissa julkaistiin tänään Heikki Pursiaisen yllätyksetön mielipidekirjoitus, jota jostain syystä nimitettiin "esseeksi".

http://www.hs.fi/paivanlehti/21052017/art-2000005219326.html

Kirjoitus jatkaa Liberan perinteistä linjaa, jossa kansaan uppoavien ennakkoluulojen toistelun luullaan edustavan jonkinlaista välkkyä ja vapaata ajattelua. Pursiainen ratsastaa taiteeseen kohdistuvalla katkeruudella ja paljastaa lähinnä kirjoittajan oman tietämättömyyden. Ymmärtäähän sen, että on helpompaa kuulostaa fiksulta kun ei haasta lukijoita minkäänlaiseen ajatteluun, vaan sanoo sen minkä monet haluavat kuulla… kun eivät itsekään ole ajatelleet asioita kovin pitkälle.

Pursiainen esimerkiksi kirjoittaa:

"Kenelläkään ei ole kansalaisoikeutta saada valtiolta elantoa vain siksi, että on päättänyt ryhtyä taiteilijaksi."

Ei tietenkään ole. Tällainen halpa vihjailu ohittaa sen tosiasian, että vain muutama prosentti tukea hakeneista saa mitään tukirahoja, ja ehtona on yleensä pitkä koulutus sekä vuosien meriitit. Suomessa kukaan ei saa elantoa siksi, että on vain päättänyt ryhtyä taiteilijaksi. Tällainen puhe on rahvaanomaisen ihmisen populistista retoriikkaa. Potkitaan hyvästä asemasta niitä, joiden asema jo valmiiksi on vaikea. Otetaan työvoimavaltaiselta alalta ja siirretään nekin rahat veroparatiisiin. Laitetaan porukkaa kortistoon ja maksetaan siitä, että eivät tee mitään sen sijaan, että tekisivät taidetta.

Puhe "elannosta" on sikäli harhaanjohtavaa, että valtaosa taiteilijoista saa tukea hyvin tarkasti määriteltyyn ja perusteltuun projektiin tai hankintaan, kuten viulun ostamiseen tai työhuoneen vuokraan. Vain Ajatuspaja Liberan väki saa rahaa siitä huolimatta, että he eivät tee sitä mitä väittävät, eli ajattele.

Hävettää nähdä kuinka mediassa näille Ajatuspaja Pampersin kirjoittajille sallitaan tilaa, joka kuuluisi asiantuntijoille. Libera ei todellisuudessa edusta minkäänlaista yksilönvapautta, eikä edes vahvaa talousosaamista, vaan sen tehtävä on lähinnä heijastelella rikkaiden ja valmiiksi vaikutusvaltaisten tahojen fantastisia kuvitelmia omasta erinomaisuudestaan… erona demokraattiseen, julkiseen valtaan, joka kaikin tavoin on pahasta.

Kirjoituksen otsikossa väitetään, että taiteen valtionavustukset vaarantavat taiteen vapauden, mutta Pursiainen päätyy hyvin yksiulotteiseen käsitykseen siitä, mitä taiteen vapaus tarkoittaa:

"tietenkään mitään kulttuurihanketta ei pidä tukea vain siksi, että se jäisi muuten toteuttamatta. Tuet ovat aina yleisöä varten."

Ajatus siitä, että yleisön pitäisi päättää millaista taidetta maailmassa tehdään, on ihan kiva, mutta monestakin syystä absurdi. Ensinnäkään kuluttajat eivät voi suorittaa valintaa, ennen kuin tuote on markkinoilla, eikä sitä ennen kukaan voi sanella, että lopputuloksesta tulee hyvä. Kyse on siis riskibisneksestä. Elokuvaan voidaan panostaa 100 miljoonaa ja se on silti täysi floppi. Taiteessa ja viihteessä riskit ovat niin suuria, että valtionavustuksia voidaan tarkastella eräänlaisena vakuutusjärjestelynä. Kun valtio tai säätiöt tukevat kaikkia – tai ainakin useampia – suuria projekteja, voidaan varmistaa se, että tekijät eivät heti mene konkurssiin ja työntekijät saavat palkkansa.

Jos jokin kirja tai biisi tai elokuva sitten menestyy, saa valtio osansa menestyksestä verotuloina. Menestynyt taide – kuten muumit – edistää myös maabrändiä, matkailua sekä monien yritysten intressejä. Puhe taiteesta "itseisarvoisena" on mielestäni typerää, sillä sen varjolla voidaan vihjailla, ettei taiteesta olisi mitään hyötyä kenellekään, mikä ei ole totta. Tällainen ilmaus kannattaisi ehkä ajatella niin, että me emme tiedä taiteen lopullista arvoa yksilöille ja kansakunnalle. Se näyttäytyy vasta hyvin pitkällä aikajänteellä. Historia on kuitenkin osoittanut, että monilla ihmisillä on intohimoa ja taitoja, joita kannattaa tukea, koska joku heistä sen tuen avulla menestyy.

Taiteen ja muun tuotannon vertaaminen on vaikeaa siksi, että tyypillinen tuotanto tapahtuu sarjoissa. Luodaan konsepti ja sitten toistetaan sitä. Taiteessa kuluttava yleisö hyvin pian kyllästyy, jos toistetaan samaa kaavaa. Taiteen on siksi jatkuvasti uudistuttava, eikä sitä voi verrata tavalliseen tehdantuotantoon, joka yhden investoinnin jälkeen tuottaa tietyn ajan voittoa, kunnes kilpailu taas pakottaa investoimaan.

Taide itse on se investointi meidän kollektiiviseen uusiutumiskykyymme. Se yllättää, saa haukkomaan henkeä, ja ihmiset reagoivat jakaen ideaa toisilleen, kunnes nurkan takaa taas tulee jokin uusi yllättävä oivallus.

Taide tarvitsee yleisöä, mutta olisi mahdotonta siirtää kaikki päätäntävalta niille, joilla on vähiten tietoa ja vaikutusmahdollisuuksia taiteesta joka on vasta alkutilassaa, taiteilijan mielessä. Se että yleisö sanelisi tässä ja nyt kaiken rahoituksen, tarkoittaisi käytännössä, että leffaliput ostettaisiin etukäteen, ennen mitään kritiikkejä tai kaverisuosituksia – ja sitten kärsittäisiin seurauksista jos se ei miellytä. Nythän avustusten ansiosta yleisö vapautetaan siitä huolesta että täytyisi arvioida keskeneräisiä töitä. On paljon parempi, että joku alalle vihkiytynyt arvioi, mikä toteutumaton suunnitelma kuulostaa lupaavalta ja toteuttamiskelpoiselta.

Yleisöä lisäksi manipuloidaan monin tavoin. Mainonnalla huomio kiinnitetään artistiin, joka ei välttämättä olisi paras, jos ihmiset saisivat kuulla mitä kaikkea muuta on tarjolla. Monen taiteen kentällä on kehittynyt kartelleja, jotka ovat paljon suurempi este vapaudelle kuin taiteilijoiden mahdollinen kiitollisuudenvelka valtiolle. Musiikissa esimerkiksi muutamat suuret lavy-yhtiöt pitkälti hallitsevat sitä, mitä radiossa soitetaan ja ketkä artistit näkyvät medioissa. Ei kuluttajalla ole valtaa kuunnella artistia, jonka olemassaolosta hän ei kuule.

http://www.rumba.fi/uutiset/ai-levy-yhtiot-sanelevat-kaiken-musiikkivideo-ehdolla-mtv-voittajaksi-eika-sita-viela-edes-julkaistu/

Jos vapauden perään kaihotaan, niin tässä on se ongelmakohta, johon tulisi tarttua – kartellit, ei tukijärjestelmät.

On hämmentävää, kuinka "esseen" varjolla polikoidaan oikealta laidalta jotakin ammattikuntaa vastaan, koska se nähdään liian vasemmistolaisena – ja tällä tavoin Pursiainen monessa kohdin vihjaa. Ovatko taiteilijoiden enemmistö vasemmistolaisia siksi, että he saavat tukea työhönsä, kuten köyhät saavat tukea elämiseensä? Voisiko taiteilijoiden vasemmistolaisuus johtua myös siitä, että mediamme on niin läpeensä oikeistolaista, että kuka tahansa vapaasti ajatteleva ihminen kuulostaa vasemmistolaiselta, koska hän poikkeaa hegemoniasta?

Jos jokin yksityinen taho haluaa, se voi tukea taidetta jo nyt – eivät valtion taideavustukset ole sen este. Pursiainen itse asiassa vain tahtoo sanoa, että valtion ei tulisi tukea sellaista toimintaa, jonka arvoa hän itse ei ymmärrä. Eihän se ole taiteilijoiden, vaan ihan Pursiaisen oma ongelma, ettei hänen älykkyytensä riitä jonkin hänelle vieraan ja silti merkityksellisen asian arvon ymmärtämiseen.

Juho Nieminen
Sitoutumaton Espoo

Kirjailija. Humanisti, enemmänkin leveästi kuin korkeasti koulutettu. Riippuu päivästä olenko yleisnero vai diletantti. Jos onnistun olen yleisnero, jos epäonnistun, diletantti. Mitä enemmän uskallan epäonnistua, sen parempi yleisnero minusta tulee.

Viihdetuotantoa: https://soundcloud.com/user-82817550
Sähköposti: Monrepoo@gmail.com
Varhaisempia bloggauksia:
http://pikkujattilainen.blogspot.fi/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu