*

Kvalifysiikka Kasinolla lyön aina vetoa sen puolesta että kasino voittaa.

Alaikäisiä tulisi suojella myös vihalta

Kun luin otsikoista, että 16-vuotias Tuure Borelius valittiin "Vuoden homoksi" Gay Gaalassa, oli ensimmäinen ajatukseni: "Tästä ei hyvä seuraa".

Ja mitä seurasi, oli juuri sitä mitä olin ajatellut. Hirveä haloo tietenkin.

Kuka voi väittää, ettei olisi arvannut. Ja jos joku väittää, ettei mitenkään olisi nähnyt ennalta kuinka vaikkapa Perussuomalaisten kansanedustaja tai tietyt törkylehdet saattaisivat reagoida, tällaisen ihmisen on todellakin täytynyt elää jossain kuplassa, ellei suorastaan pahvilaatikossa.

Luulisi etenkin vähemmistöryhmien tietävän, miten paljon maailmaan mahtuu ennakkoluuloja, tietämättömyyttä ja vihaa. Ja myös näiltä asioilta lapsia tulisi suojella, etenkin tällaisina aikoina, kun vastakkainasettelut ovat jyrkkiä, eikä sosiaalisessa mediassa ole kehittynyt tehokkaita pelisääntöjä.

Jotkut sanovat, että kyse on edistyksestä, mutta mielestäni vastuullisten ihmisten ei pitäisi käyttää lapsia edistyksen ihmiskilpenä - olkoonkin, että henkilö itse itse on asian kanssa täysin ok.

Nuoriso voi tietenkin olla valmiimpaa käsittelemään aikamme negatiivista ilmapiiriä, loanheittoa ja vihakirjeitä, mutta sitä ei koskaan tiedä mihin asti ihmisten raivo kantaa. On aika iso riski heittää joku alaikäinen sellaisen myrskyn silmään.

Kenties tästä syystä myös omassa sosiaalisessa kuplassani - jossa "suvaitsevaisto" on selkeänä enemmistönä -  ei olla mitenkään liikaa hehkutettu tätä edistysaskelta. Myös valtamedioiden kommenteista on helppo vaistota, ettei tässä ole kaikki nyt pelkkää auringonpaistetta ja sateenkaaria.

 

Vastakkainasettelut näkyvät siinä, miten Iltalehden kommenteissa tykätyimpien  kärkeen nousevat "lastensuojeluasiat" (joiden aiheellisuudesta tai perusteluista en kylläkään ole samaa mieltä):

http://www.iltalehti.fi/viihde/201702022200064571_vi.shtml

Kun taas samaan aikaan Demi otsikoi "...Ja se on ainoastaan upeaa!"

http://www.demi.fi/lehti/artikkelit/tubettaja-tuure-boelius-16-vuotias-vuoden-homo-ja-se-ainoastaan-upeaa

Ei, se ei todellakaan ole ainoastaan upeaa, jos jengi raivoaa niin pahasti, että Vauva-lehden foorumilla joudutaan (taas kerran) poistamaan keskusteluja, koska niissä lähtee loanheitto lapasesta. Google tarjoaa muitakin toimimattomia linkkejä, joissa ylläpidon on täytynyt sensuroida kokonaisia ketjuja. Useissa nettiuutisissa on kommenttipalsta täytynyt sulkea kokonaan.

Ja MV-lehden reaktio on luonnollisesti järkyttävä, eikä sille voi poliisi (tai lastensuojelu) tehdä mitään, vaikka se pitäisi sulkea kokonaan ja lopullisesti.

 

Olisi kivaa, jos edistys voisi edistyä ja osaisimme käyttäytyä ja ymmärtää syvällisesti erilaisten ihmisten kokemuksia ja kantoja, ja ymmärtäisimme, miten homoseksuaalisuus on jotain muutakin kuin seksuaalisuutta, mutta kun me emme sitä vielä osaa, ja kun homofoobikoita ei ole millään tavoin "eheytetty omasta homofobiastaaan", niin mielestäni tässä on tehty valitsijaraadin (tai siis ehokkaiden asettajien) puolelta virhearviointi.

On vaikea muotoilla sanojaan (ja ne on muotoiltava varovasti), jos ei ole kummankaan mielipideleirin kanssa asiasta samaa mieltä. Aina ei kuitenkaan tarvitse olla innoissaan siitä jos jotkut kaverit ovat innoissan, tai mennä mukaan myöskään tyrmistykseen. Totuus löytyy harvoin ääripäiden väliltä, mutta joskus koko touhussa ollaan niin ylikierroksilla, että mihin tahansa muualle on parempi asettua.

Minusta tässä jupakassa ei ole voittajia (paitsi tietenkin voittaja itse, onnittelut hänelle!). On vain jälleen kerran näytetty toteen, että media elää provokaatioista, ja niinpä sille on myös opittu antamaan metelin aiheita.

Haastattelussa Borelius kertoo itsekin "pettyneensä mediaan":

http://www.iltalehti.fi/viihde/201702132200069755_vi.shtml

Myös voittajalle voisi jäädä palkinnosta pitkällä tähtäimellä vähän positiivisempi fiilis, jos GX Gaalan järjestäjät olisivat odottaneet edes vuoden, eivätkä olisi heittäneet teiniä suoraan Trumpin voitonjuhlien keskelle. Olisivat katsoneet ja toivoneet, jos MV-lehti ja vastaavat vihasivut suljetaan tai jos somessa saadaan kuriin valeuutisia levittävät algoritmit.

Edistyksessäkin sietäisi olla malttiia ja pelisilmää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Juuso Hämäläinen

On hyvä kaiken tämän keskellä huomata, ettei suurinta osaa ihmisiä pätkääkään kiinnosta seksuaalivähemmistöt. Eivät homot, lesbot ja transut sekä muut erilaiseksi itsensä kokevat. Nämä saavat puuhata keskenään mitä lystäävät, kunhan eivät vaadi itselleen koko ajan huomiota ja hyväksyntää.

Ketään ei silti vihata. Poikkeavat pääsevät paljon vähemmällä, jos eivät tuo koko ajan esille erilaisuuttaan. Se jo sinällään alkaa rasittamaan muita.

Käyttäjän JuhoNieminen1 kuva
Juho Nieminen

"...kunhan eivät vaadi itselleen koko ajan huomiota..."

Niinhän se varmaan on, että suurta joukkoa häiritsee pikemminkin se, kuinka iso numero jostakin tehdään kuin tuo asia itse. Vasta vähän aikaa sitten kuitenkin oltiin tilanteessa, jossa homous oli rikollista tai luokiteltiin sairaudeksi. On ihan ymmärrettävää, jos se on antanut ja yhä antaa aihetta asenteiden käsittelemiselle. Kaukana ollaan kuitenkin normalisoitumisesta, mistä tämäkin tapaus kertoo Minun on kuitenkin vaikea uskoa, että kenenkään asenteet nyt ihmeellisesti korjautuvat.

Youtube-videoilla on varmasti monille nuorille suurta merkitystä, jos he etsivät identiteettiään, mutta nyt silläkin yhteisöllä on suurempi vaara joutua trollaajien pommittamaksi.

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama

Juho, käännetäänpä asia päinvastoin niin saadaan siihen perspektiiviä. Mitä jos joku 15-vuotias tyttölapsi (2 päivää sen jälkeen kun olisi täyttänyt 16v) olisi valittu Vuoden Heteroksi niin olisiko tullut meteliä? Aivan taatusti olisi ja etenkin kaikki feministit olisivat olleet täysin raivona. Tosin tuollaisessa tapauksessa olisi ihan syytäkin että tulisi meteli. Näet kaikki aikanaan - myös seksisymbolina oleminen. Katsopa vaikka sitä miten feministit suhtautuvat esim. Japanissa (ja muualla Aasiassa) valtavirtaa olevaan idol kulttuuriin. Ovat aivan raivoissaan kun siellä jopa alle 15-vuotiaita tyttöjä avoimesti seksuaalisoidaan. Mutta tuossa on ihan syytäkin olla ainakin tuohtunut koska kaikki aikanaan (eli sitten kun on riittävästi ikää ymmärtää mitä tekee). Miksi ei myös silloin jos joku julistetaan uudeksi homoseksisymboliksi reippaasti alaikäisenä? Ja vieläpä piispan tuella? Miksi siitä ei ole syytä olla tuohduksissa?

Käyttäjän JuhoNieminen1 kuva
Juho Nieminen

Piispa ei omien sanojensa mukaan tiennyt kenet gaalassa palkitaan:

"– Minun tehtäväkseni jäi avata se kirjekuori samaan tapaan kuin jossain Jussi- tai Venla-gaalassa. Minulla ei ollut mitään käsitystä valinnasta etukäteen."
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/piispa...

"Askola myöntää, että olisi harkinnut asiaa uudelleen, jos olisi tiennyt palkinnon saajan olevan alaikäinen.
– Tämä on jälkijättöinen kysymys. Olisin ainakin keskustellut näkökulmista järjestäjien kanssa hänen motiiveistaan ja vanhempien kannasta. Sitä mahdollisuutta ei nyt ollut."

Tämä katkelma mielestäni osoittaa, että myös piispa Askola näki asetelmassa jotain ongelmallista. Kyllähän papit usein tietävät ihmisten tunnot ja myös sen, miten eri tavalla reagoidaan kun liikutaan yhteiskunnan erilaisissa kerrostumissa. Kunnioitukseni sitä ammattia kohtaan on suuri.

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama

Piispa kieltämäti selittelee asiaa jopa vaivautuneesti(?) Ihan hyvä merkki sinänsä - eli ehkäpä meillä vielä on toivoa...

Toimituksen poiminnat