Kvalifysiikka Kasinolla lyön aina vetoa sen puolesta että kasino voittaa.

Näillä keinoilla työn tehokkuus Suomessa romutetaan

2000-luvulla on omaksuttu tehokkuuden ja säästämisen nimissä useita hölmöjä käytäntöjä, jotka ovat romuttaneet yhteiskunnan kokonaistehokkuuden. Tässä muutamia esimerkkejä:

 

1.) Joka kerta tulee eri siivooja

Vakituisten kuntatyöntekijöiden vähentäminen kaikkialla on lisännyt henkilöstövuokrausta. Jostain kummallisesta syystä vuokrafirmat kierrättävät asiakkailla aina uusia työntekijöitä.

Kun esimerkiksi mummoni kotona käy joka viikko eri siivooja ja eri lääkkeidenlaittaja, koko tehokas työaika kuluu siihen, että uusi henkilö perehdytetään tehtäviin. Järjestelmä ei ole siis tehokkuutta nähnytkään.

Mummo joutuu aina itse tekemään työtä, vaikka palvelun koko tarkoitus olisi tarjota hänelle tuttua, luotettavaa ja säännöllistä apua. Nyt hän saa vain säännöllistä päänvaivaa.

Työntekijä joutuu aina selvittämään uuden osoitteen ja opettelemaan uusien välineiden käyttöä sekä sopeutumaan uusiin sääntöihin: miten ei saa hangata, mihin ei saa koskea, mitä pitää varoa, mikä täytyy erityisen huolellisesti puhdistaa.

Kummallekin syntyy turhaa stressiä, mikä näkyy myös lopulta työntekijöiden uupumuksena.

 

2.) Jokaisen täytyy nykyään olla yrittäjä

Aiemmin yrityksissä oli palkanmaksaja, joka hoiti palkanmaksun. Hän oppi tekemään sen asian huolella ja oikein. Muiden ei tarvinnut vaivata päätään. Se saivat keskittyä omiin osaamisalueisiinsa.

Nykyään jokaisen työntekijän täytyy opetella kuinka työnantajaa laskutetaan. Jokaisen työtehtävän kohdalla täytyy erikseen sopia hinnoista, määristä ja aikatauluista. Jokaisen täytyy myös tehdä sekä oma veroilmoituksensa tuplasti, sillä valtio seuraa myös toiminimet ja/tai osuuskuntatoimintaa.

Yhden henkilön kokoisten yritysten määrän lisääntyessä työtä sekä byrokratiaa syntyy tuplasti sekä yksityishenkilöille että valtiolle - toisin sanoen yhteiskunnalle, meille kaikille. Samalla aikaa jää yhä vähemmän varsinaiselle työnteolle.

Työnantajan elämä on yhtä kilpailuttamista. Työntekijän elämä on yhtä itsensä brändäämistä ja omien taitojen markkinointia. Kun jonkin ihmeen kaupalla työntekijä ja työnantaja hetkeksi kohtaavat, syntyy hemmetillinen määrä paperitöitä, ennen kuin yksikään ruuvi on kierretty paikoilleen. Sitten alkaa taas uusi kilpailuttaminen siitä kuka seuraavan ruuvin kiertää paikoilleen edullisimmalla hinnalla.

 

3.) Soitamme sinulle takaisin noin kello 13:45.

Jos yritän varata ajan esimerkiksi hammaslääkärille tai tavoittaa viranomaisen puhelimitse, ei enää riitä, että odotan kunnes linja vapautuu.

Nyt minun täytyy valvoa puhelimen äärellä tuntikausia ja odottaa, että minulle soitetaan takaisin.

Luulen, että tälläkin hetkellä tässä maassa ainakin tuhat ihmistä odottaa, että heille soitettaisiin takaisin. Mielummin odottaisin 5 minuuttia korva kiinni puhelimessa kuin välttelisin 5 tuntia tilannetta, jossa joutuisin laittaman puhelimen äänettömälle. Entä jos itse käytän puhelinta juuri sillä hetkellä - ohittavatko he minut, koska puhelin tuttasi varattua?!

 

4.) Ota jonotusnumero

Myös odotusnumeroiden jakaminen yhä useammassa toimipisteessä kuulostaa fiksulta, koska jonotusnäytöt ja odotuslaput ovat teknologiaa, mutta tuottaako se tehokkuutta?

Työnantajan näkökulmasta jonotuslipukkeet saattavat kuulostaa hyvältä, mutta en ole nähnyt jonojen ainakaan lyhentyvän.

Aiemmin kun ihmiset seisoivat jonossa, astui seuraava asiakas tiskille välittömästi. Nyt kaikki joutuvat tarkkailemaan näyttöjä huoneen toiselta puolelta ja kestää aikaa siirtyä oikealle tiskille, kun se ilmoitetaan näytöllä.

Samaan aikaan työntekijä kääntelee tiskillä päätään ja ihmettelee onko ketään tulossa vai ehtikö asiakas jo kyllästyä ja poistua. Jonkin ajan kuluttua hän painaa nappia ja uusi numero ilmestyy näyttöön. Sitten joku vihdoin juoksee tiskille, mutta samaan aikaan toisesta suunasta ilmestyy toinen asiakas. Yhdellä on numero 398 ja toisella 399. Sitten tapellaan siitä saako enää oman numeron mentyä omia itselleen palvelua.

Tämä ei ole tehokkuutta. Tämä on tehottomuuden lisääntymistä, mikä seuraa siitä, että pyritään säästöihin pakkomielteisten ideaalien pohjalta (kuten ulkoistaminen) tai yksi osapuoli on liian omaehtoisesti saanut määritellä mistä on varaa säästää.

 

Myös projektien ja työsuhteiden lyhyt aikajänne tuottaa vääriä säästöjä. Yhtä muutaman kuukauden projektia varten palkattu projektisuunnittelija voi nähdä edullisemmaksi sen, että kalusto vuokrataan, vaikka kunnalle tai yritykselle olisi edullisempaa ostaa laitteet omaksi - ja panostaa laatuun, vaikka se näkyisi suurempana hintana tuon yksittäisen projektin budjetissa. Jos kaikkien työsuhde on väliaikainen, ei mikään kannusta työntekijöitä tai johtajia miettimään asioita 10 vuoden aikajänteellä.

Oma lukunsa ovat vielä erinäiset johtajien bonusjärjestelmät, jotka johtavat siihen, että työntekijöiden johtamisen sijaan johtajat ja yrityksen hallitus neuvottelevat kuukausitolkulla siitä, millaisia ehtoja ja mittareita bonusjärjestelmiin sisältyy ja kuinka bonukset lasketaan. Työsopimusta laadittaesa on fokus ihan jossain muussa kuin tuotteessa tai asiakaskunnassa. Lisäksi bonuksiin sitoutuminen useiksi vuoksiksi estää tekemästä hyviä päätöksiä, jos ne eivät ole hyviä bonusten näkökulmasta. Monimutkaisten kannustimien sijaan tehokkuutta todennäköisemmin edistäisi paremmin se, että karsittaisiin ylimääräistä säätöä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat