Kvalifysiikka Kasinolla lyön aina vetoa sen puolesta että kasino voittaa.

Entä sitten jos tieteentekijä itkee?

Viime viikolla kohuttiin Nobel-palkitusta professorista, joka joutui eroamaan vitsailtuaan tökerösti naispuolisista kollegoistaan.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/nobelin-saanut-professori-erosi-itkevat-tiedenaiset-kommenttinsa-takia/5180378

En tunne henkilöä sen tarkemmin, joten totean vain sen minkä muutkin, eli tyhmä läppä ei selittelyllä parane. Merkittävässä asemassa olevan henkilön tulisi vähintään tajuta pyytää heti anteeksi möläytystään, eikä vain syytellä sosiaalista mediaa jutun paisuttelusta.

Tapauksen uutisointi sai minut miettimään, miten vierasta itselleni on ajatus siitä, että itkeminen jotenkin tekisi ihmisestä huonomman tieteentekijän. Ei kai tunteinen paljastaminen ole ristiriidassa älykkyyden tai tieteellisen maailmankuvan kanssa?

Suhtaudun kriittisesti sekä sovinistisen professorin, että eräiden tapauksesta uutisoineiden tahojen piilo-oletukseen, että tunneköyhyys tai kyky kätkeä tunteensa olisi jonkinlainen edellytys tutkijan uralle - että tieteentekijän olisi suotavaa olla kovis.

Mitä sitten, vaikka joku itkisi salaa itsekseen tai läheistensä seurassa vaikka viikottain, kunhan hän hän on omaksunut tieteellisen ajattelun perusperiaatteet ja paneutuu ahkerasti oman tieteenalansa saavutuksiin ja käytäntöihin?

Ennemmin minussa heräisi epäilyksiä, jos joku olisi niin tukossa, ettei kykenisi osoittamaan julkisesti minkäänlaisia tunteita - ja eikös meitä suomalaisia ole joskus moitittukin ulkomailla liiasta jääkasvoisuudesta?

Pitkäaikaisesta pahan olon patoamisesta voi olla seurauksena luovan ongelmanratkaisukyvyn tyrehtymistä - ja sellaisella ihmisellä voi muutenkin olla taipumuksena piilottaa muiden katseilta elämänsä ristiriidat. Kenties pokerinaamainen tutkija voisi myös muita helpommin piilottaa tutkimusaineiston väärinkäytökset, jos hän niin taitavasti osaa kätkeä muilta henkilökohtasessa elämänsä pelot ja epävarmuudet?

On antiikin aikainen kliisee olettaa, että tunteet ja järki olisivat toisensa pois sulkevia vastakohtia. Terve maailmankuva edellyttää kosketusta myös tunne-elämään - ja tieteellisen ajattelun perusta rakentuu siitä, että myös epämukavat totuudet kohdataan ja käsitellaan.

Haluan puolustaa tunne-elämää myös siksi, että itselläni on kokemusta tietyistä rationaalisuuden piilo-oletuksista. Jotkut esimerkiksi olettavat keskittymiskyvyn ja älykkyyden olevan yksi ja sama asia. Itselläni on diagnosoitu AD-HD, mutta se ei tarkoita sitä, etten voisi omaksua nopeasti ja syvällisesti tietoa niistä asioista, joihin aidon intohimoisesti suuntaudun.

Koulussa en jaksanut keskittyä opettajan käskemiin asioihin, koska olen niin helposti uteliaisuuden ja innostumisen vietävissä.

Liian usein löydän ympäriltäni jotain muuta, mikä varastaa huomioni. Jos työtiimissäni olisi kauniita naisia, syy keskittymiseni hajaantumiseen löytyisi vain minusta itsestäni. Minun on ehkä muita miehiä helpompi myöntää itsessäni sellainen vika, koska tiedän, että olen muutenkin maailman huonoin keskittymään annettuun aiheeseen.

Yhtä hyvin voisin unohtaa tutkimuskohteeni ja kadottaa ajantajuni, jos näkisin ikkunalaudalla jännittävän koppakuoriaisen. Siksi en olekaan huippututkija, vaan runoilija.

Keskittymishäiriö olisi ymmärrettävä hidaste tieteellisellä uralla, mutta jos ainoa ongelmani olisi se, että olen jonkun kollegani nähden itkenyt, en ymmärrä miten se itsessään olisi mikään tutkimustyön este. Enintään itse yhteistuumin luomme herkkyyden tielle lasikaton omien ennakkoluulojemme kautta, jos erehdymme luulemaan, että rationaalinen ajattelu ja kivikasvoinen pidättyväisyys ovat yksi ja sama asia.

Toivoisin, ettei tämän skandaalin ainoa viesti olisi se, että professoritkin voivat olla ääliöitä. Tärkeämpää olisi sukupuolesta riippumatta rohkeasti myöntää, etteivät inhimilliset tunteet saa olla este akateemisella uralla etenemiselle.

Ennemmin niin päin, että myös miehet saavat itkeä, vaikka tekevät tiedettä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Olisivatpa jättäneet sen tiedetoimittajien konferenssin pitämättä. Kun kerran seuraukset olivat noin tyhjänpäiväisiä ja typeriä. Oikein professori joutui eroamaan täysin viattoman lounasjuttelun takia.

Samaisessa tiedetoimittajakokouksessa oli Suomesta noin parikymmenhenkinen delegaatio, naisvaltainen. Ainoa silmiini osunut tuotos tuosta 'konferenssimatkasta' on muutaman naistoimittajan tiedote ja kuva siitä kuinka ovat matkalla söyliläiseen kylpylään karistamaan pitkän lentomatkan pölyjä.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Erinomaisen hyvä näkökulma aiheeseen.

Ei vain - ymmärrettävistä syistä- saanut oikein ansaitsemaansa huomiota alunperin,eikä ilmeisesti nyt tässäkään.
Koska loi liian hyvän pohjan sukupuolten sodan leikkiin puhaltamiselle alkuperäisessä tilanteessa.
Ja täällä taas on monia muitakin hyviä täkyjä sille motiiville..

Toivottavasti keskustelu asiasta kuitenkin kehittyy tähän suuntaan.
Tekisi monen tutkimuslaitoksen monelle johtajalle hyvää - sukupuoleen katsomatta.

Toimituksen poiminnat